Nyt on oikea aika laittaa kokoontumistilojen esteettömyys kuntoon myös kuulemisen kannalta

Julkaistu 09.04.2020

Korona pandemia on tyhjentänyt kokoontumistilat kirkoista teattereihin ja oppilaitoksiin. Jopa monen yrityksen neuvottelutilat ovat tyhjillään.

Nyt on siis mitä paras aika laittaa kokoontumistilojen kuuloesteettömyys kuntoon - säätää ja Qlu-kartoittaa nykyiset silmukkajärjestelmät, sekä asentaa uudet silmukat tiloihin ja palvelupisteisiin josta ne puuttuvat.


Qlu:n asiantuntijat ovat terveitä ja tekevät töitä ympäri Suomea huomioiden kaikki pandemian leviämisen estämiseen suositellut toimenpiteet.

Mitä kuuloesteettömyys on?

Kuuloesteettömyys tarkoittaa esteetöntä kuulemista, sitä että sekä kuulolaitetta käyttävät, että normaalikuuloiset ihmiset kuulevat tiloissa vaivatta.
Normaalikuuloiselle kuulemiseen ja puheen ymmärtämiseen vaikuttaa eniten tilan akustiikka ja taustamelu. Siinä missä nämä vaikuttavat haittaavasti normaalikuuloisen kuulemista, huono akustiikka (yleensä kaikuisuus), taustamelu ja häly tekevät kuulemisesta kuulolaitteiden käyttäjille hyvin haastavaa tai jopa mahdotonta. Kuulemisympäristöstä voidaan tehdä kuulolaitteen käyttäjille esteetön äänensiirtojärjestelmän avulla.


Mikä on äänensiirtojärjestelmä?

Äänensiirtojärjestelmällä äänentoistosta kuuluva ääni, esimerkiksi mikrofoniin puhuttu ääni, siirretään sähköisesti kuuntelijan kuulolaitteeseen. Koska ääni siirtyy suoraan mikrofonista kuulolaitteeseen tilan akustiikan ongelmat ja taustamelu eivät häiritse kuuntelijaa ja hän kuulee puheen yleensä jopa selkeämpänä kuin normaalikuuloiset. Induktiosilmukka on ainut standardisoitu äänensiirtojärjestelmä ja silmukkavastaanotin on sisäänrakennettu kuulolaitteisiin. Kuuloliitto, ympäristöministeriö ja kansainväliset kuulojärjestöt suosittelevatkin induktiosilmukkaa ensisijaiseksi äänensiirtojärjestelmäksi. Jos induktiosilmukkaa ei voida toteuttaa, voidaan käyttää muita äänensiirtojärjestelmiä (IR- ja FM-järjestelmät) jotka kaikki vaativat lisälaitteiden käyttämistä.

Missä induktiosilmukoita käytetään?

Rakennusasetuksen (Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä (241/2017)) mukaan induktiosilmukka (tai vaihtoehtoinen järjestelmä) tulee asentaa kaikkiin kokoontumistiloihin, joissa on äänentoisto. Tällaisia tiloja ovat mm. konserttisalit, teatterit, elokuvateatterit, kirkot, ohjelmaravintolat, auditoriot, suuret kokoushuoneet, liikenneasemat ja odotustilat. Myös palvelupisteisiin tulisi asentaa ns. palvelupistesilmukka helpottamaan kuulolaitteen käyttäjien asiointia.
Myös Yhdenvertaisuuslaki (1325/2014) velvoittaa siihen. Ympäristöministeriön ohje rakennuksen esteettömyydestä (Niina Kilpelä) antaa selkeät ohjeet siihen minne induktiosilmukkajärjestelmät tulee asentaa.
Teknistä tietoa löytyy RT/ST-kortista (RT 09-11280 Induktiosilmukka kuulovammaisten apuvälineenä)


Miten induktiosilmukkajärjestelmä toteutetaan?

Induktiosilmukkajärjestelmä on edullisinta tehdä uudisrakennukseen, mutta myös jälkiasennukset yleensä ovat yksinkertaisia toteuttaa.
Järjestelmään hankittaessa on syytä huomioida seuraavat asia:

  1. Tilan käyttötarkoitus ja yksityisyys vaatimukset (ylikuuluminen viereisiin tiloihin)
  2. Induktiosilmukan suunnittelu tulee tilata aina suunnitteluun koulutetulta asiantuntijalta. Kyseessä on antennisuunnittelu, ei johtimen piirtäminen huoneen ympäri!
  3. Järjestelmän tulee täyttää standardin SFS-EN 60118-4 vaatimukset (signaalin laatu ja esteettömyysmerkinnät). Tämä pitää kirjoittaa sopimukseen.
  4. Lopputarkastus, induktiosilmukan laatukartoitus ja esteettömyysmerkinnät (T-merkki ja induktiosilmukan kuuluvuuskartat).

Qlu Oy:n patentoimalla induktiosilmukan laatukartoitusjärjestelmällä toteutettu lopputarkastus varmistaa sen, että tilaaja saa sen minkä on tilannut - standardin mukaan toimivan induktiosilmukkajärjestelmän ja sen merkinnät. Järjestelmän toimittajan pitää korjata järjestelmä, jos se ei läpäise lopputarkastusta.


Induktiosilmukkajärjestelmiin liittyviä palveluita tarjoavat mm. seuraavat yritykset:

Qlu Oy: kuuloesteettömyysneuvonta, induktiosilmukkajärjestelmien suunnittelu, lopputarkastukset ja laatukartoitukset, palvelupistesilmukat
Laatukuuluu Oy: induktiosilmukkajärjestelmien suunnittelu ja asennus, palvelupistesilmukat,  lopputarkastukset ja laatukartoitukset
Studiotec Oy: induktiosilmukkajärjestelmien suunnittelu ja asennus, palvelupistesilmukat, lopputarkastukset ja laatukartoitukset

Ota yhteyttä, niin pohditaan miten tilojenne esteettömyys saadaan kuntoon myös kuuloesteettömyyden osalta. Nyt siihen on ainutlaatuinen mahdollisuus!

 

Löydät kuuloesteettömät tilat osoitteesta https://kuulokuvat.fi

 

Antti Nevalainen, liiketoiminnan kehitysjohtaja

Puh. 040 484 1624

Sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.