Induktiosilmukka parantaa kuulovammaisten palvelua K-Rauta Ruoholahdessa

Julkaistu 06.04.2017

Helsingin K-Rauta Ruoholahdessa haetaan kokemuksia kuulovammaisten palvelua parantavasta induktiosilmukasta palvelupisteessä. Palvelupistesilmukassa mikrofoniin puhuvan myyjän ääni välittyy suoraan kuulolaitetta käyttävän asiakkaan kuulolaitteeseen selkeänä ilman taustamelua.

”Eniten hyötyä palvelupistesilmukasta on tiloissa joissa on paljon taustamelua. Melu ja puheääni sekoittuvat kuulolaitteessa ja puheesta on tällöin vaikea saada selvää. Kuulolaitteita käyttävien määrä lisääntyy kovaa tahtia. Viimeisen neljän vuoden aikana kuulolaitteiden maahantuonti on kaksinkertaistunut. Suomessa on jo 100 000 kuulolaitteen käyttäjää ja 300 000 sellaista, joilla olisi tarvetta kuulolaitteelle”, laitetoimittaja Qlun Antti Nevalainen sanoo.

K-Rauta Ruoholahti pilotoi palvelua ja kokemusten perusteella pohditaan 

palvelupistesilmukan laajempaa levitystä K-Rauta-verkostoon.

”Kyllä tässäkin on ajatuksena asiakas ja laatu. Kuulolaitteiden yleistymisen myötä tällainen palvelu varmasti ilahduttaa asiakaskuntaamme ja parantaa heidän asiointikokemustaan. Lyhyen ajanjakson perusteella asiakaspalaute on ollut rohkaisevaa. Meillä on sellainen käsitys, ettei näitä palvelupistesilmukoita rautakaupoissa vielä paljon ole, vaikka tällaiseen ympäristöön se soveltuu lähtökohtaisesti hyvin”, K-Rauta Ruoholahden kauppias Jarmo Turunen sanoo.

Palvelupistesilmukka on merkitty standardoidulla T-merkillä. Palvelupistesilmukka toimii noin metrin etäisyydellä palvelutiskistä. Kuulolaitteen käyttäjän on valittava kuulolaitteestaan T-asento, jotta ääni välittyy laitteeseen.

 

Lisätietoja:

Kauppias Jarmo Turunen, K-Rauta Ruoholahti, puh. 050 328 3498

Liiketoiminnan kehitysjohtaja Antti Nevalainen, Qlu Oy, puh. 040 484 1624

 

LÄHDE: KESKO ALUETIEDOTE 20.3.2017